Sielunpalautus on shamanistinen termi, ja sen juuret ulottuvat yhtä kauas kuin itse shamanismin perinne, yli 40 000 vuoden taakse. Se kirjaimellisesti tarkoittaa sielun sirpaleiden palauttamista takaisin ihmisen sieluun.
Sielun sirpaleisuuden historian juuret ulottuvat aikaan, jolloin ihmiset selittivät sisäistä pahaa oloaan henkien ja näkymättömien voimien kautta. Vanhoina aikoina uskottiin, että sielu saattoi pelästyä, eksyä tai tulla varastetuksi. Nykykielessä puhumme traumoista, mutta shamanistinen perinne tarjoaa edelleen yhden syvimmistä tavoista ymmärtää sitä, mitä ihmisessä tapahtuu, kun elämä satuttaa enemmän kuin hän pystyy kantamaan.
Kun sielun osa irtoaa, sen tilalle jää tyhjä tila. Ihminen ei voi hyvin. Elämänvoima heikkenee ja se näkyy monella tasolla: elämänhalu hiipuu, toivottomuus lisääntyy, negatiiviset tunteet korostuvat ja itsetunto murenee. Moni kuvaa tuntevansa erillisyyttä kuin jokin tärkeä osa olisi kadonnut. Myös muistot voivat muuttua katkonaisiksi, erityisesti lapsuudesta. Elämästä tulee selviytymistä, ja huono onni tuntuu seuraavan mukana. Shamaanien mukaan sielunvoiman menetys on kaiken sairauden perimmäinen syy, ja riittävän suuri menetys voi heidän mukaansa johtaa jopa kuolemaan.
Sielunpalautuksen tehtävä on noutaa tuo kadonnut osa takaisin. Shamaani tekee tämän matkaamalla transsitilassa Aliseen, Yliseen tai muihin näkymättömiin maailmoihin ja etsimällä sielun sirpaleen, joka on jäänyt jumiin. Kun sirpale löydetään, shamaani tuo sen takaisin ja puhaltaa sen hoidettavaan, jotta ihmisen elämänvoima voi palautua ja hänen sielunsa tulla jälleen kokonaiseksi.
Vaikka moderni psykologia käyttää eri kieltä, se kuvaa samaa ilmiötä dissosiaationa: mielen selviytymisreaktiona, jossa osa tietoisuudesta irrottautuu liian kivuliaasta kokemuksesta. Psykologisesti dissosiaatio on hermoston tapa suojella ihmistä, kun jokin kokemus on liian suuri kannettavaksi. Shamanistisesti katsottuna tämä sama ilmiö näyttäytyy sielun sirpaleena, joka on paennut turvaan. Molemmat näkökulmat kuvaavat samaa sisäistä mekanismia eri sanoilla. New Age -perinteessä puhutaan chakrojen tukkoisuudesta, mutta kyse on pohjimmiltaan samasta asiasta. Tunne, jota ei ole pystytty käsittelemään, hautautuu energiaan ja estää sen luonnollisen virtaamisen. Tämä chakraan hautautunut tunne on muistijälki – energeettinen jälki siitä, mitä tapahtui ja mitä sielusta puuttuu.
Kun sielun sirpaleisuus jää hoitamatta, se ei vaikuta vain ihmisen sisäiseen maailmaan, vaan myös hänen käyttäytymiseensä, ihmissuhteisiinsa ja jopa henkiseen kehitykseen. Ilmiö, joka usein kytkeytyy sirpaleisuuteen, on henkinen ohitus. Henkinen ohitus tarkoittaa sitä, että ihminen käyttää henkisyyttä keinona vältellä kipuaan. Hän puhuu valosta, rakkaudesta ja korkeista taajuuksista, mutta ei uskalla kohdata omia varjojaan. Kun sielun osa kantaa mukanaan tunteen, jota ihminen ei ole pystynyt aikanaan käsittelemään, hän ei voi laskeutua siihen tunteeseen ennen kuin sirpale palaa. Silloin henkisyys voi muuttua suojakuoreksi, jonka avulla ihminen kiertää oman haavoittuvuutensa. Hän voi puhua anteeksiannosta, mutta ei tunne sitä. Hän voi vältellä vaikeita tunteita vetoamalla “sielun suunnitelmaan”.
Sielun sirpaleisuus voi näkyä myös narsistisena käyttäytymisenä. Narsismi ei synny tyhjästä, eikä se ole pahuuden muoto, vaan äärimmäinen selviytymisstrategia. Sen taustalla on lähes aina syvä, varhainen haava. Kun lapsi kokee hylkäämistä, häpeää, väkivaltaa tai emotionaalista turvattomuutta, osa hänen sielustaan voi irrota. Jäljelle jää tyhjyys, arvottomuuden tunne ja pelko tulla nähdyksi omana itsenään. Narsistinen käyttäytyminen rakentuu tämän tyhjyyden ympärille. Ihminen ei tunne itseään sisältäpäin, joten hän tarvitsee ulkoista peilausta täyttääkseen sisäisen aukon. Hän tarvitsee muiden ihmisten energiaa täyttääkseen oman tyhjyytensä, oman rakkauden puutteensa. Empatia voi olla vaikeaa, koska yhteys omaan tunteeseen on katkennut. Narsismi on siis panssari, joka suojaa sielun sirpaleen jättämää haavaa.
Sielun sirpaleisuuden näkökulmasta yksi voimakkaimmista eheyttävistä menetelmistä on menneiden elämien regressio. Regressiossa ihminen palaa siihen hetkeen ja siihen elämään, jossa sirpale irtosi. Hän ei tee matkaa mielikuvituksen varassa, vaan oman alitajuntansa ja sielunsa muistojen johdattamana. Regressio toimii kuin moderni shamanistinen matka: ohjaaja ei hae sirpaletta asiakkaan puolesta, vaan asiakas seuraa itse sitä näkymätöntä energiasäiettä, joka yhdistää sirpaleen sieluun ajan ja avaruuden halki. Kun ihminen kohtaa sen tunteen, jota hän ei aikanaan kyennyt kantamaan, sirpale voi palata. Ja kun sirpale palaa, myös elämänvoima palaa.
Regressio ei siis ole vain menneiden elämien tutkimista, vaan syvästi eheyttävä prosessi, joka palauttaa sielun kadonneet osat takaisin kokonaisuuteen.
Kuva: Pixabay