Syntyessämme tänne yhteytemme sieluumme on puhdas. Kehityksen ja kasvamisen myötä tuo yhteys katoaa. Työnnämme kuudennen aistimme, intuitiomme, jonnekin taka-alalle, koska emme osaa tulkita sen ääntä. Annamme ajattelevalle mielelle vallan ohjata elämäämme, koska kuvittelemme ajatustemme olevan totta.

Emme ole vain vaimentaneet intuition äänen, vaan olemme myös tukahduttaneet tunteitamme. Olemme säilöneet ne energiakehoomme, koska emme ole voineet tai osanneet käsitellä niitä. Käsittelemättömät tunteet yhdessä rajoittavan mielen kanssa muodostavat haavoittuneen ja pelokkaan egon, joka ohjaa käyttäytymistämme.

Ja kuitenkin, meissä on osa jumaluutta, joka pyrkii vapaaksi. Ja vapaaksi sen on päästävä, koska se ei voi hyvin egon sille rakentamassa vankilassa.

Tuo osa on sielumme, joka ei tullut tänne maan päälle elämään kärsimyksen ja negatiivisuuden täyttämää elämää. Sielu haluaa ihmiselle onnellisuutta, runsautta ja vapautta, koska tämä on se mistä sielu on lähtöisin. Tämä on sielun totuudellinen olemus.

Tämä kahdeksasta webinaarista koostuvan henkisen kasvuohjelman tarkoituksena on johdattaa sinut sinne missä alat aistia oman todellisen minuutesi. Jotta osaat erottaa intuitiosi johdatuksen mielesi sanahelinästä. Jotta avaudut sille potentiaalille mikä sinussa on ja uskallat rohkeasti kulkea sitä polkua mitä sielusi tuli tänne maan päälle ihmisen hahmossa kulkemaan.

Tapaamme joka kolmas viikko lämminhenkisessä webinaarissa. Webinaareissa tutustumme kulloinkin käsiteltävänä olevaan aiheeseen, teemme tehtäviä ja ohjauksessani hiljennymme kulloisenkin webinaarin teeman mukaiseen ohjattuun syvämeditaatioon.

Webinaarit kestävät kerrallaan noin 2 tuntia (ja rapiat ja niistä jää tallenne.

Kurssin teemat:

  • Transformaatio – mieli, tietoisuus, tietoisuuden eri tasot
  • Sisäinen turva – minne menet silloin, kun elämä ei suo turvaa
  • Sydänkeskuksen avautuminen – anteeksiantamisen eheyttävä voima
  • Syyllisyys – miten vapautua syyllisyyden tunteesta
  • Emotionaaliset lukot – miten vapautua tuntemaan tunteita
  • Energeettisten siteiden katkaiseminen – kenen taakkaa kannat mukanasi ja miksi
  • Sielun sirpaleiden kotiinkutsuminen – kenelle tai mihin olet jättänyt oman voimasi
  • Mikä on ”korkeimmaksi parhaaksesi” – sielusi todellinen olemus

Mikä tahansa sinun tarinasi on, olet tervetullut juuri sellaisena kuin olet. Lähestyn aiheita tapani mukaan kehon, mielen ja sielun kolminaisuudesta. Luon holistiset raamit henkiselle kehitykselle tunneterapeuttina, regressioterapeuttina ja henkimaailman kanavana.

Tämän kahdeksasta webinaarista koostuvan kasvuohjelman hinta on 450 euroa. Kurssin voi maksaa erissä 6 x 75e.

Aloitamme keskiviikkona 2.2. klo 19.00 – 21.00.

Seuraavat webinaarit ovat aina keskiviikkoisin klo 19.00 – 21.00 seuraavasti: 23.2., 16.3., 6.4., 27.4., 18.5., 8.6. ja 29.6.

Ilmoittautumiset/kyselyt: mervi@mervi-bergstrom.com