Sinulle on ehkä tuttu shamanismista sielun menetyksen käsite? Se, kuinka trauman kokenut sielu pirstaloituu ja menettää osan elämänvoimastaan.
Shamanistisen sielun menetyksen mukaan sielu menettää elämänvoimaansa silloin, kun ihminen kokee jotakin hyvin raskasta kuten väkivaltaa, hylkäämistä, äkillisen menetyksen, onnettomuuden tai pitkäaikaisen stressin. Sielun menetyksessä osa hänen sielunsa energiasta “irrottautuu” selviytyäkseen. Tämä ns. sielun pirstaloituminen on defenssireaktio, jossa osa sielua vetäytyy turvaan, jotta ihminen voi jatkaa elämäänsä tilanteessa, joka muuten olisi liian musertava.
Sirpaloitunut sielun pala ei tuhoudu. Se siirtyy toiseen ulottuvuuteen, eräänlaiseen välitilaan, jossa se odottaa. Se on yhä yhteydessä kehoon jääneeseen sieluun hienovaraisen energiasäikeen kautta, ja juuri tämän säikeen kautta pala on mahdollista kutsua takaisin ja palauttaa osaksi sieluyhteyttä.
Psykologisessa kielessä puhutaan “osista”, jotka kantavat traumaa, pelkoa tai tukahdutettuja tunteita. Nämä osat eivät ole kadonneet, vaan ne ovat vetäytyneet sivuun, jääneet jumiin aikaan ja paikkaan, jossa ne kokivat olevansa turvassa. Sielun menetys ja psykologinen dissosiaatio kuvaavat samaa ilmiötä eri kielillä: ihmisen sisäinen maailma fragmentoituu, jotta hän voi selviytyä.
Sielun menetyksen kokemus voi näkyä monin tavoin. Ihminen saattaa tuntea, ettei ole täysin “itsensä”, kuin jokin sisäinen liekki olisi hiipunut. Elämänilo voi kadota, yhteys kehoon ja tunteisiin heikentyä, tai voi syntyä tunne, että jokin tärkeä osa on jäänyt menneisyyteen. Myös intuition heikkeneminen, suunnan kadottaminen tai syvä irrallisuuden tunne voivat olla merkkejä siitä, että jokin osa sielusta odottaa takaisin kutsumista.
Monet perinteet puhuvatkin soul retrieval ‑työstä, sielun osien takaisin kutsumisesta. Erityisen voimallisesti tämä voi tapahtua menneiden elämien regressiossa, jossa palaamalla johonkin sielulle merkityksellisen menneeseen elämään, sielun sirpale, joka on jäänyt kiinni tuohon elämään, voidaan palauttaa takaisin. Menneiden elämien muistot eivät nouse sattumalta. Sieluaan etsivä ihminen on kuin pyhiinvaeltaja, joka lähtee vaellusmatkalleen menneisyyteen pyrkimyksenään alitajuinen halu eheyttää sielun voimansa.
Menneiden elämien regressiotakaan ei annettu ihmiskunnalle vain huvin vuoksi. Menneiden elämien regressioterapia on yksi voimallisimmista sielun eheytymisen työkaluista ihan samalla lailla kuin shamanistinen sielunpalautusmatka on ollut jo tuhansia vuosia. Erona näiden kahden välillä on se kuinka shamanismissa shamaani lähtee noutamaan sirpaloitunutta sielun osaa ja menneiden elämien regressiossa asiakas tekee matkan itse.
Regressioterapiassa asiakas voi tarkastella menneisyyden kokemuksiaan ohjatusti ja turvallisessa tilassa. Menneiden elämien teemat nousevat usein esiin silloin, kun jokin tunne tai reaktio ei selity tämän elämän tapahtumilla. Terapeuttinen työskentely ei keskity historialliseen todennettavuuteen, vaan siihen, miten esiin nouseva kokemus heijastaa asiakkaan psyykkistä ja emotionaalista tilaa.
Kun asiakas kohtaa menneeseen elämään kiinnittyneen kokemuksen, hän tulee samalla koskettaneeksi sitä psyykkistä osaa, joka on jäänyt jumiin traumaattiseen tai keskeneräiseen tunnetilaan. Tällainen osa voi kantaa pelkoa, häpeää, avuttomuutta tai muita tunteita, jotka ovat jääneet käsittelemättä. Regressioterapian kautta nämä tunteet voidaan tuoda tietoisuuteen tavalla, joka mahdollistaa niiden purkamisen, transformaation ja uudelleenintegroinnin.
Menneiden elämien regressioterapia toimii siis välineenä, jonka kautta asiakas voi tunnistaa ja integroida psyykkisiä osia, jotka ovat jääneet irrallisiksi traumaattisten kokemusten seurauksena. Tämä integraatio voi vähentää sisäistä kuormitusta ja lisätä kokonaisvaltaista hyvinvointia. Menneiden elämien regressioterapia ei ole irrallinen mystinen kokemus, vaan menetelmä, joka auttaa käsittelemään tunnehaavoja ja palauttamaan psyykkistä eheyttä.
Kuva: Image by Alicja, Pixabay