Oletko henkisesti lamaantunut?

Heräsin aamun varhaisina tunteina oivallukseen siitä, että olen halvaantunut henkisesti.

Miten tämä tapahtui, on hyvin yksinkertaista. Olen pohtinut paljon yhtä elämäni osa-aluetta.  Olen kysynyt yläkerralta paljon isoja kysymyksiä. Olen rukoillut ja pyytänyt apua. Olen jäänyt odottamaan juuri sitä oikeaa merkkiä, joka ohjaa minut juuri sen henkisen polkuni kannalta oikean päätöksen suuntaan. Olen hiljentynyt niin totaalisesti kuuntelemaan intuitioni ääntä niin, että en ole lopulta kuullut yhtään mitään muuta kuin omien ajatuksieni kaaoksen.

Henkinen  halvaantuminen on tapahtunut minulle aikaisemminkin. (Höyhenet polullani–kirjani) Olen aikaisemminkin istunut kuin jänis pupillit laajentuneina auton keulavaloissa pimeällä metsätiellä. Pelon halvaannuttamana kykenemättömänä liikkumaan eteen- tai taaksepäin.

Tunnistan tunteeni. Tunnistan tuon tutun pelon tunteen. Tuon turhautumisen tunteen. Epäilyn inhoittavan kalvavan epätietoisuuden tunteen. Tuon tunteen, kun ketään ei voi vähempää kiinnostaa se mitä minulle tapahtuu. Mihin katosi polkuni? Miksi minulle ei selvästi näytetä sitä minne minun tulee seuraavaksi astua polullani? Miksi edes olen tällä henkisellä polulla, kun tämä on taas tätä samaa extreme-sportia ja harhailen taas jossain umpimetsässä?

En ole yksin tautini kanssa. Henkinen halvaantuminen on hyvin yleistä henkisissä piireissä. Bisnes-piireissä ilmiöstä käytetään nimitystä ”paralysis by analysis”.  Se miten liika analysointi voi halvaannuttaa päätöksenteossa. Sitten on tämän ilmiön vastakohta eli ”extinct by instinct”. Se miten omaa intuitiota kuunnellen voi valita väärin. Pelko väärän päätöksen tekemisestä  lamaannuttaa.

Ja niin emme tee mitään. Jäämme paikoillemme halvaantuneena odottamaan, että joku jossain yläkerrassa ratkaisisi ongelmamme puolestamme. Jäämme odottamaan juuri sitä oikeaa merkkiä, joka osoittaa meille oikean suunnan. Valitsenko tavallisen työn vai odotanko ohjausta siihen mikä minun henkinen työni on? Jatkanko tämän ihmisen kanssa vai odotanko sielunkumppaniani? Muutanko paikkakuntaa vai jäänkö entiseen? Mikä on juuri se oikea teko, joka meidän tulisi tehdä, jotta täytämme oman sielunsopimuksemme?

Ja niin istumme ja odotamme. Mitä enemmän hiljennymme kuuntelemaan intuitiotamme, sitä vähemmän kuulemme. Mitä enemmän pyydämme merkkejä, sitä uppiniskaisemmin hiljaa on yläkerta.

Minäkin olen ollut laiska. Olen kuvitellut, että olen jo tehnyt oman osuuteni. Olen jänyt sormi suussa odottamaan sitä hetkeä, kun minulle annetaan se mitä olen pyytänyt. Että se tarjoillaan hopealautasella eteeni valmiina pakettina.

Mutta ei se noin toimi. Ei minun eikä kenenkään muun kohdalla. Ainoa mitä nyt on tapahtunut, on se miten olen hyvin kätevästi omilla turhautumisen negatiivisilla tunteillani ohjannut itseni pois polultani. Pois Korkeimman voiman universaalista energiasta. Pois intuitioni voimasta.

Yläkerta on uppiniskaisesti hiljaa ja minä olen henkisesti halvaantunut.

Olen henkisen polun kulkija ja polkuni on ollut täynnä höyheniä. Kun käy sulkakato, kuten on käynyt tänä kesänä, hätäännyn. Missä ovat merkit? Miksi minulle ei näytetä sitä minne minun tulee mennä?

Ja niin yläkerta tänä aamuna kertoi minulle hyvin yksioikoisin sanoin, että nyt on tekemisen aika. Vähemmän odottamista. Enemmän itsenäisten päätosten tekemistä. Nyt on valinnan aika. Nyt pitää ihan oikeasti itse valita mitä aikoo asioiden suhteen tehdä. Nyt pitää liikuttaa omaa ruhoa edes johonkin suuntaan. Nyt pitää tehdä se mitä englantilaiset tekee eli ”put on your big girl knickers and deal with it”. Nyt pitää lopettaa sen ehdottoman oikean päämäärän odottaminen ja hyväksyä se, että pienistä askelista muodostuu juuri se oma, oikea polku. Yläkerralle täytyy antaa mahdollisuus olla luova. Joskus, aika usein, tuo luovuus vie sitä pitempää polkua pitkin. Ei suoraa oikotietä onneen.

Sillä ei ole mitään väliä mihin suuntaan liikut kunhan vain annat vahvan merkin yläkerralle, että liikut! Että teet asioille jotain joka päivä. Et vain istu yksin omassa hiljaisuudessasi odottaen sitä miten sieluntehtäväsi avautuu, vaan avaat sen ihan itse. Et sulje oveasi elämän edessä, vaan menet elämään mukaan. Et jää odottamaan sitä mikä on oikein, koska sitä oikeaa ei ole. On vain elämä ja elämä täytyy elää tässä ja nyt riippumatta siitä miten henkinen olet tai et.

 

Enemmän elämän oivalluksia KokoNainen – matka omaan voimaan -kurssillani:

KokoNainen -verkkokurssi