Ota voimasi takaisin

Narsisti rakastaa empaattista ihmistä, koska empaattisella ihmisellä on valtavasti tunteita. Empaattinen ihminen on ihan mieletön voiman lähde tunneköyhälle narsistille, joka elää siitä tunnereaktiosta minkä hän saa aikaan muissa ihmisissä.

Tuo reaktio on narsistille voiman lähde. Sillä ei ole mitään väliä miten narsisti tuon voiman saa. Hän ottaa sen joko hyvällä tai pahalla. Joka kerta, kun hänen tekonsa ja sanansa aiheuttavat reaktion uhrissa, narsisti vetää itseensä voimaa. Narsisti ei ole mitään, ei kukaan, ilman tuota reaktiota, minkä hän saa aikaan muissa ihmisissä.

Mitä vahvempi tunnelataus liittyy tuohon reaktioon, sitä enemmän se antaa voimaa narsistille.

Narsistin käytöstä on lähes mahdoton ymmärtää. Valehtelu, pettäminen, manipulointi, henkinen, fyysinen ja taloudellinen väkivalta, mustasukkaisuus ja kontrollointi, ovat useimmalle narsistin uhrille tuttuja. Se miten narsisti yhtenä päivänä sanoo yhtä ja toisena päivänä toista. Se miten hän unohtaa sanomansa ja tekemänsä. Se miten hän syyllistää uhrinsa juuri samoista asioista mihin hän itse on syyllinen. Se miten hän eristää uhrinsa ystävistä, perheestä ja jopa mahdollisuudesta tehdä töitä. Syyttäen sitten uhriaan epäsosiaalisuudesta ja kyvyttömyydestä osallistua perheen elättämiseen.

Narsisti tarvitsee uhriaan, koska empaattinen, tunteva, aina läsnä oleva uhri on valtava voiman lähde. Mitä enemmän narsisti saa uhrissaan aikaan reaktiota epätoivon, ahdistuksen, suuttumuksen, raivon tunteena, sitä voimakkaammaksi narsisti tuntee itsensä. Hän pystyy herättämään koko tuon valtavan tunneskaalan toisessa ihmisessä. Hän on tärkeä ihminen.

Narsistin kanssa on turha lähteä tekemään keittiöpöytäpsykologiaa. Hänellä ei ole mitään halua analysoida itseään tai käyttäytymistään, koska hänessä ei ole koskaan mitään vikaa. Vika on aina toisissa. Syy löytyy aina ulkopuolelta. Useimmiten sinusta.

Narsisti kietoo sinut viehättävään verkkoonsa kauniilla sanoilla. Ihanilla lahjoilla. Intohimoisella seksillä. Hänen rakkautensa on ylitsevuotavaa sielunkumppanuutta. Hän kylpee ihailusi valokeilassa. Imee itseensä rakkautesi voimaa. Nauttii siitä kuinka et voi elää päivääkään ilman häntä.

Rakkaus on narsistille vaihdoke, jonka avulla hän kietoo sinut vaikutuspiiriinsä. Narsisti on rakkaudessa hyvä, vaikka hän ei ymmärräkään rakkautta. Hän ei ymmärrä sitä miten toinen ihminen voi tuntea niin suurta tunnetta. Mutta niin kauan kuin tuo tunne kohdistuu häneen, hänellä on hyvä olla. Narsisti ei rakasta ketään. Ei edes itseään. Syvällä sisimmässään hän tietää, että hän ei ole rakkauden arvoinen.

Siinä vaiheessa suhdetta, kun normaalit ihmiset rauhoittuvat nauttimaan yhteisen rakkauden tuomasta yhtenäisyyden ja rauhan tunteesta, narsisti kyllästyy. Rakkaus on liian laimea tunne. Rakkaudesta ei saa tarpeeksi kiksejä. Narsisti heittää nyt isomman vaihteen päälle saadakseen aikaan isompaa reaktiota. Enemmän tunne-energiaa. Enemmän voimaa. Enemmän sitä tunnetta, että hän ihan oikeasti on tärkeä ihminen toisen ihmisen elämässä. Että hänellä on vaikutusvaltaa.

Hänen käytöksensä alkaa muuttua. Hän vaatii yhä isompia todisteita rakkaudestasi. Lojaalisuudestasi. Uskollisuudestasi. Hän tahtoo omistaa kehosi, mielesi ja sielusi. Empaattisena ihmisenä haluat yrittää ymmärtää häntä. Selitellä hänen irrationaalista käyttäytymistään. Haluat rakastaa häntä vieläkin enemmän. Pelastaa hänet. Samalla kuitenkin kietoudut yhä syvemmälle hänen valheidensa ja petoksiensa verkkoon. Hän kyseenalaistaa kaiken sen mitä olet pitänyt itsestään selvänä. Hän varmistaa, että et voi elää ilman häntä, koska et ole mitään ilman häntä. Sen hän on sinulle sanonut monta kertaa.

Tukehdut. Voit pahoin.

Miten narsistista pääsee eroon? Hänestä ei ehkä koskaan pääse aivan täysin eroon, jos hänen kanssaan joutuu olemaan tekemisissä lasten takia. Hänen vaikutusvaltaansa voi toki vähentää niin, että ei anna hänen sanojen ja tekojen millään lailla vaikuttaa. Että ei anna hänelle tuota hänen toivomaansa tunnereaktiota.

Hänestä voi päästä eroon niin, että lopettaa kaiken kanssakäymisen hänen kanssaan. Jos olet onnekas, narsisti menee jonnekin muualle. Hakemaan tunnereaktiota joltain toiselta. Sitä ennen hän kyllä kiusaa sinua niin paljon kuin vain voi. Ihan siksi, että reaktio on pakko saada aikaiseksi. Vain reaktion saamalla, narsisti elää. On voimissaan. Hän tarvitsee uhrinsa pelon tunteen. Anteeksipyytämisen tunteen. Syyllisyyden tunteen. Häpeän tunteen. Mikä tahansa tunne käy. Ilman näitä tunteita hän ei tunne itseään näkyväksi.

Ei narsisti oikeastaan ilkeyttään tee mitä tekee. Narsistia voi verrata petoeläimeen, joka toimii vaistojensa ja aistiensa varassa. Peto saalistaa ja tappaa, koska pedon on niin pakko tehdä. Ei peto pyytele anteeksi saaliiltaan sitä että hän rouskauttaa hampaansa uhrin mehevään lihaan. Ei peto tunne syyllisyyttä. Pedon on pakko pysyä hengissä. Peto on pedon elämässä se tärkein asia.

Ota oma voimasi takaisin. Ota se takaisin niin, että et enää mieti mitä narsisti tuntee tai ajattelee. Että et enää menetä järkeäsi miettimällä sitä mitä sinä teit väärin. Miten et osannut olla kuten se ihana aikaisempi vaimo tai tyttöystävä. Tai se nainen, jonka kanssa hän petti sinua. Älä lähde mukaan hänen pikkumaisiin valtapeleihinsä. Käännä kylmästi selkäsi. Ota voimasi takaisin.

Pahin mitä voit narsistille tehdä on se, että et enää välitä. Et vastaa soittoihin. Et vastaa teksiviesteihin. Et avaa ovea. Et yksinkertaisesti edes huomaa hänen olemassaoloaan. Tämä saa narsistin kiemurtelemaan epätoivosta. Se saa hänet tuntemaan itsensä pieneksi, mitättömäksi ja näkymättömäksi.

Ota oma voimasi takaisin niin, että keskityt omaan hyvinvointiisi. Keskityt siihen mikä sinulle on elämässä tärkeää. Keskityt siihen mitä sinä haluat elämältäsi.

Ota oma voimasi takaisin niin, että kohtaat tunteesi ja annat itsellesi luvan tuntea ne pois. Antamalla negatiivisten tunteiden tulla, vapautat itsesi samalla niiden taakasta. Energiasi puhdistuu, etkä enää niin herkästi vedä puoleesi matalissa energioissa liikkuvia narsisteja.  Käsittelemällä ja hyväksymällä ne syyllisyyden, häpeän, vihan ja arvottomuuden tunteesi, mitkä kohtaamisesi narsistin kanssa on saanut aikaan, vapautat itsesi itse asiassa tuntemaan syvemmin. Olemaan vieläkin empaattisempi ja herkempi ihminen.

Älä anna kohtaamisesi narsistin kanssa viedä pois kaikkea sitä kaunista mikä sinussa on. Tunteesi tekevät sinusta inhimillisen ihmisen. Tunteva sydämesi tekee sinusta vahvan.

 

Matka omaan voimaan -kurssi.

 

Vastaa