Vuoden 2016 lopun ajatuksia

Ajattelin kirjoittaa vuoden lopun mietteeni nyt jo vaikka kuluvaa vuotta on vielä vähän jäljellä. Kuin jäitä polttelisi, siltä nyt tuntuu. Huokaan helpoituksesta, kun tämä vuosi on taputeltu loppuun. Nostan shampanjalasin kiitollisena ja kiitän kaikesta hyvästä pahasta, rumasta, kauniista, parantavasta ja etenkin opettavasta mitä tämä vuosi on mukanaan tuonut.

Tämän vuoden energia oli paljolti juuri sitä, että aina kun tuntui siltä, että nyt vihdoinkin elämä tasaantuu ja päästään kiinni johonkin uuteen, jotain muuta sattui. Kerta toisensa perään. Saumattomasti yhteensattumat, kommellukset ja muut eteen laitetut tapahtumat muuttivat ajatusten, tunteiden ja kulun suuntaa.

Ei mitenkään näkyvästi omalla kohdallani. Fyysinen elämäni on edelleenkin pitkälti erakon elämää. Onneksi on lapset, ja kissat, jotka kaikki vaativat ruokaa, huolenpitoa ja pitävät kiinni arjessa. Maadoittavat minua. Muuten kai olisin jo kauan aikaa sitten liidellyt mielessäni jonnekin pilven hattaralle ja pysynyt siellä.

Mitä tuo vuosi 2017?

Muutosta. Niin toivon. Tunnen sen luissani. Olen haistellut sitä jo kesästä lähtien ja jankuttanut siitä jokaiselle tulkintaan tulleelle. Kärsivällisyyttä on koeteltu. Mutta tuon sanoen, olen saanut olla todistamassa rakkaustarinoiden syntyä. Koulutuspaikkojen saantia. Tyopaikkojen loytymistä. Rahan ilmestymistä.

Olen myos todistanut menetystä. Rakkaita ihmisiä ja lemmikkejä on lähtenyt. Olomuoto on vaihtunut fyysisestä tuonne toiselle puolelle. Paljon suruakin on tämä vuosi sisältänyt. Yllättäviä lähtemisiä niin asiakkaillani kuin omassa piirissäni. Jokaisen kohdalla olen pysähtynyt miettimään elämän lyhyyttä tai pituutta. Sen tarkoituksenmukaisuutta. Sen kauneutta. Sen tarkoitusta.

Elämme edelleenkin puhdistumisen aikaa. Jo riittäisi. Alan olla jo niin putipuhdas, että nahka lähtee, sanoo moni. Niin minäkin. Kaikki irtipäästäminen tuntuu jo kliseeltä. Mistä enää päästää irti, kun on päästelty jo vuodesta 2012. Henkinen heräämisesi ehkä alkoi siellä vuoden 2008 paikkeilla. Kulminoitui vuoteen 2012 ja viimeiset neljä vuotta on ollut kuin turvesuossa tarpomista. Yhdestä vastoinkäymisestä toiseen. Ilman päämäärää tai edes sitä valon pilkahdusta tunnelin päässä. Loppuuko se koskaan? Milloin ne ihanat korkeavärähteiset 5-D energiat oikein saapuu? Vai saapuuko koskaan?

Oma tunnelukkoterapiani ei ole sattumaa. Ei myoskään muiden netissä vaikuttavien valotyoläisten energialähetykset ja seminaarit. Kaikki me omalla osallamme teemme omaa tyotämme. Jokaisella pienellä teolla lisäämme valon määrää. Sen pysyvyyttä. Sitä miten yksikin valon pelastama ihminen on voitto pimeydestä ja iso hyppy kohti korkeampaa värähtelytaajuutta ja rakkautta.

Tänä vuonna rakkauden merkitys on lisääntynyt elämässäni. Kanavoin kesällä meditoinnin aikana kolme oppia, jotka otin vastahakoisesti vastaan. Irvistellen suoraan sanoen. Sanoin, että tuohon en pysty. En ole valmis. Olen keskeneräinen. Work in process. Menkää muualle. Mie en haluu. Minulle kerrottiin, että jos oppisin päästämään irti (haukotus ), nousemaan yläpuolelle (totta kai)  ja rakastamaan ehdoitta, (ihan hirveen helppoo)  seuraava askeleeni omalla polullani avautuisi minulle.

Olen irtipäästänyt kuten on kaikki muutkin. Samassa veneessä ollaan. Olen yrittänyt nousta itseni, tilanteiden ja ongelmieni yläpuolelle. Ottanut perspektiiviä kuten aikaisemman henkioppaani kotka minulle opetti. Näkemään asiat niin, että ne eivät enää satuta minua. Olen myos opetellut tuota ehdotonta rakastamisen taitoa antamalla itseni muiden käyttoon. Jakamalla sitä mitä osaan tehdä ja mitä osaan opettaa. Niin sen pähkäilin, jotta ihmisen on mentävä ulos itsestään ja pantava itsensä likoon ja jaettava itsensä maailman kanssa. Oltava se rakkaus, myotätunto ja apu, jonka itselleen haluaa ja tahtoo. Rakastettava kanssaihmistä silläkin uhalla, että sitä ei haluta tai tahdota.

Vuosi 2017 tulee olemaan minulle pitkälti noiden kolmen opin oppimisen jatkamista. Tulen puhumaan rakkaudesta. Tulen ottamaan ensi askeleet siihen suuntaan mihin minua halutaan viedä. Kuten pässiä sarvista. Olen jo kauan sitten hyväksynyt, että vain kysymällä isoja kysymyksiä voin saada isoja vastauksia. Aina ne vastaukset eivät ole juuri niitä mitä Minä haluan, mutta aina ne vastaukset ovat juuri niitä oikeita.

Polkuni on erilainen polku, kuten eräs kuuluisa englantilainen meedio minulle kanavoi vuosia sitten. Turhamaisuuksissani luulin hänen tarkoittavan upeaa kansainvälistä uraa muodin parissa. Vähän tiesin kuinka erilainen polku oli kohdalleni suunniteltu. Polku, jolla on kysytty uskoa, sokeaa luottamusta ja täydellistä antautumista jokaisella askeleella. Polku, jolla olen ohittanut monta pimeää paikkaa matkallani valoon. Polku, joka on minulle tie, totuus ja elämä.

Toivon sinulle ja perheellesi mitä rauhallisinta, rakkauden täytteistä joulun aikaa. Suuntaa katseesi vuoteen 2017. Toivon sen olevan valoisampi, ehyempi, parantavampi ja rakastavampi.

Rakkaudella Mervi 

 

[mc4wp_form id=”489″]

Vastaa